Keskiaikaisen taiteilijan Tallinna

Paikallisoppaan seurassa

Jo pitkään Viron taidemuseossa työskennellyt taidehistorioitsija Kadi Polli otti pari vuotta sitten johdettavakseen taidemuseo Kumun. Nyt hän johdattaa meidät taiteilija Michel Sittowin (1469-1525) jalanjäljille keskiaikaiseen Tallinnaan.

Varaa kulttuurimatka

1. Michel Sittow Kumussa

Tallinnassa syntynyt Sittow oli keskiajan arvostetuimpia taiteilijoita. Hänen herkkiä muotokuviaan kehui muun muassa puupiirroksistaan kuulu aikalainen, Albrecht Dürer. Kadi Pollin mukaan monet Sittowin Euroopan huippumuseoissa esillä olleet työt yhdistettiin välillä unohdettuun taiteilijaan kuitenkin vasta 1940-luvulla. “Aikalaisten arvostuksesta kertoo, että Kastilian Isabellan hovissa Sittow sai parempaa palkkaa kuin Kristoffer Kolumbus”, hän kertoo.

Kadi Polli kiittää Washingtonin Kansallisgalleriaa, jonka vaikutusvallan avulla Michel Sittowin työt kerättiin yksityisnäyttelyyn eri puolilta maailmaa. Kesäkuussa näyttely siirtyi Washingtonista Kumuun ja on avoinna syyskuun puoliväliin. Näyttelyyn tutustumisessa auttaa maksuton opaslehtinen, jonka saa muun muassa Kumun kassalta. Taidemuseo Kumu sijaitsee Kadriorgin puiston ja Lasnamäen kaupunginosan välisessä rinteessä.

Osoite: Weizenbergi 34 / Valge 1
www: kumu.ekm.ee

 

2. Kadriorgin palatsi

Ennen Kumua Kadi Polli työskenteli Kadriorgin palatsissa, jonka johtajaksi hänet valittiin vain 27-vuotiaana. Johtajan nuoruus hämmästytti joitakin läntisiä kollegoja. Energinen Polli pani toimeksi. Barokkipalatsiin sijoitettiin Viron taidemuseon ulkomaisen taiteen kokoelmat, ja museon profiili sovitettiin myötäilemään keisarillista kesäasuntoa. Siellä syntyi myös idea Sittow-näyttelystä.

Nykyään Kadi Polli kulkee vanhan työpaikkansa ohi töihin lähes päivittäin. Palatsi tekee häneen edelleen vaikutuksen.

“Palatsi on niin pieni ja söpö, pääsali todellinen helmi ja Pietari Suuren aikakausi on hienosti esillä.”

Osoite: Weizenbergi 37
www: kadriorumuuseum.ekm.ee

 

3. Rataskaevu-katu

Rataskaevu-katu on Kadi Pollin lempipaikkoja Vanhassakaupungissa. Hän järjestääkin usein liikelounaita tai tapaa tuttavia Aedissa ja muissa kadun suosituissa ravintoloissa.

Michel Sittowin suomenruotsalainen äiti Margarethe Molnere testamenttasi Rataskaevu 22 kiinteistön pojalleen. Sittow joutui taistelemaan perinnöstään isäpuolensa kanssa Lyypekin oikeudessa vuosia.

Osoite: Rataskaevu 22
www: vonkrahl.ee

 

4. Nigulisten kirkko

Niguliste on yksi Vanhankaupungin maamerkkejä. Siellä ovat esillä myös ainoat Virossa sijaitsevat Michel Sittowin töinä pidetyt taideteokset: kaksi kärsimysalttarin sivupaneelia.

“Tallinnassa ei ollut noina aikoina ketään toista yhtä mestarillista taiteilijaa”, Polli kertoo.

Kirkossa on toinenkin samoihin aikoihin valmistunut keskiaikainen maalaus, joka sykähdyttää Kadi Pollia. Bernt Notken vaikuttavaa Kuolemantanssia pidetään Tallinnan tunnetuimpana taideteoksena.

Osoite: Niguliste 3
www: nigulistemuuseum.ekm.ee

 

5. Katariinan kirkko

Tallinnan kaduista omaleimaisimpia on Katariinankuja, joka designpuoteineen sopii hyvin Sittow-kierrokseen, sillä mestari toimi arvostetun taiteilijoiden ja käsityöläisten killan oltermannina palattuaan Euroopan hoveista.

Sittowin maalaamien kärsimysalttarin osien arvellaan alun perin sijainneen viereisessä Pyhän Katariinan kirkossa, jonka vaikuttavissa tiloissa järjestetään nykyään konsertteja ja muita esityksiä.

“Ymmärsin Tallinnan Vanhankaupungin arvon oikeastaan ollessani Lyypekissä. Tallinna on yhtenäisempi kuin moni muu vanha kaupunki, ja sen muuri hyvin säilynyt”, sanoo Polli, paljasjalkainen tallinalainen.

Osoite: Vene tn 14a/Katariina käik
www: visitestonia.com

Lue lisää Tallinnan risteilyistä →