Vähävaraiset lapsiperheet syvällä kriisin kourissa

Tallink Silja mukana auttamassa

Kun arjen rytmi palaa normaaliksi, entistä useampi perhe tulee tarvitsemaan tukea esimerkiksi lasten ja nuorten harrastusten tukemiseen. Tallink Silja jatkaa yhteistyötä Hope ry:n kanssa myös tänä vuonna.

Lue lisää vastuullisuudesta Tallink Siljalla

 

Artikkeli on julkaistu 27.4.2020.

Monet perheet tiukilla

Monen suomalaisen vähävaraisen lapsiperheen tilanne on koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi entistä tukalampi. Lisäksi yhä useamman perheen vanhemmat ovat jääneet työttömäksi tai lomautetuksi ja rahat ovat vähissä.

Koulujen sulkeminen on lisännyt perheiden ruokamenoja, vaikka osa kunnista onkin järjestänyt oppilaille eväitä tai ruokakasseja. Hope ry tukee suomalaisia lapsiperheitä myös kriisitilanteessa. Voisitko sinä auttaa itsellesi sopivalla tavalla?

Ruoka-apua perheille

Yli 100 000 suomalaislasta asuu perheissä, joissa rahat eivät riitä arjen tarpeisiin. Kevään poikkeustilanne on vaikuttanut rajusti monen perheen toimeentuloon. Hope ry on tähän mennessä yhdessä eri kumppaneiden kanssa toimittanut ruoka-apua jo yli 3 000 perheeseen.

Helpoin tapa auttaa perheitä tässä tukalassa tilanteessa on tehdä rahalahjoitus, jolla pystytään hankkimaan perheille ruokaa ja arjen muita välttämättömyyksiä.

Lahjoita Hopelle

Harrastus on lapselle merkki jatkuvuudesta

Kun arjen rytmi palaa normaaliksi, entistä useampi perhe tulee tarvitsemaan tukea esimerkiksi lasten ja nuorten harrastusten turvaamiseen. Vaikka suuri osa harrastuspaikoista onkin nyt tilapäisesti kiinni, on tärkeää kohdentaa lahjoituksia lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen; tuttu harrastus on lapselle merkki turvasta ja jatkuvuudesta.

Tallink Silja tukee lasten ja nuorten harrastustoimintaa nyt neljättä vuotta. Viime vuonna lahjoituksesta hyötyi yhteensä noin 450 lasta ja nuorta ympäri Suomea.

Vuonna 2019 Tallink Siljan lahjoittamilla varoilla mahdollistettiin muun muassa sisäliikuntapuistopäiviä, keilaus- ja leffaelämyksiä sekä laskettelu- ja talviliikuntapäiviä. Lisäksi varoja käytettiin urheilu- ja ulkovaatelahjakortteihin sekä polkupyöriin. Lahjoituksella tuettiin myös monia lasten- ja nuorten harrastuksia: uintia, kuntosalia, painia, rumputunteja, jalkapalloa, ratsastusta, koripalloa, voimistelua, uppopalloa ja futsalia.

 
 

Voit auttaa monella tapaa

Kun koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne päättyy, voit auttaa vähävaraisia lapsiperheitä Hope ry:n kautta myös muullakin tavalla kuin rahalahjoituksella tai liittymällä jäseneksi.

  • Anna aikaasi: paikallistiimit tarjoavat vapaaehtoistoimintaa jokaiselle kiinnostuksen mukaan lahjoitusten lajittelusta varainhankintaan.
  • Tee tavaralahjoitus: hyväkuntoiset, puhtaat, siistit ja ajanmukaiset tavaralahjoitukset toimitetaan vähävaraisille lapsiperheille, äkillisiä kriisejä kohdanneille lapsiperheille sekä huostaanotetuille lapsille.
  • Lahjoita rahaa: kerätyt varat käytetään vähävaraisten lapsiperheiden ja huostaanotettujen lasten tukemistyöhön Suomessa.
  • Liity jäseneksi: jäsenenä saat jäsenkirjeitä, joissa on päivitettyä tietoa toiminnastamme ja tulevista tapahtumista. Huomaathan, että avun saaminen ja vapaaehtoisena toimiminen eivät edellytä jäsenmaksun maksamista.
  • Yrityksesi voi auttaa: lue lisää esimerkiksi Tallink Siljan työntekijöiden vastuullisuuspäivästä.