Töissä tyhjällä laivalla

Cover image

Työntekoa tyhjällä Silja Symphonylla satamassa

Kuten useat muistakin Tallinkin ja Silja Linen laivoista, myös Silja Symphony on seissyt satamassa jo pitkään. Vaikka laiva ei liikennöi, pidetään laivasta edelleen huolta ja muutamat miehistön jäsenet työskentelevät laivalla edelleen. Silja Symphonyn Commodore Loungen isäntä Timo Mäkelä kertoo, millainen työpäivä tyhjällä laivalla voi esimerkiksi olla.

Artikkeli on julkaistu 29.3.2021.

Minimimiehistö pitää huolen laivasta

On kaunis maaliskuinen kevätpäivä ja Silja Symphony seisoo Värtanin satamassa, Tukholmassa. Viimeisin risteily Silja Symphonylla tehtiin Tukholmasta Höga Kusteniin viime syksynä. Siitä asti laiva on seissyt satamassa ilman matkustajia odottamassa parempia aikoja. Vaikka laivalla ei ole matkustajia eikä laiva ole liikenteessä, on laivasta kuitenkin huolehtimassa 16 henkinen miehistö.

Laivalla työskentelevät muun muassa laivan päällikkö eli kapteeni, kone- ja ylläpitomiehistöä sekä keittiö- ja taloushenkilökuntaa. Laivan ollessa täynnä matkustajia, voi miehistöäkin olla yli 200.


Commodore Lounge


Mitä tyhjällä laivalla sitten tehdään?

Silja Symphonyn Commodore Loungen isäntä Timo Mäkelä on tänään työvuorossa ja huolehtii normaalien työtehtäviensä sijaan erilaisista talouspuolen tehtävistä. Hänen yli 10 tuntiseen työpäiväänsä laivalla kuuluu tänään esimerkiksi veden laskeminen hyttien suihkuista ja lavuaarien hanoista. Vesi ei saa jäädä seisomaan laivan putkistoon pitkäksi aikaa, joten vettä on laskettava säännöllisesti. Laivalla löytyy tuhansia hanoja, joten vedenlaskussa riittää työtä.

Lisäksi Timo imuroi auloja, loungeja ja koko laivan halkovan, 143 metriä pitkän kävelykadun eli promenaden. Työpäivän aikana Timo siivoaa myös henkilökunnan saunatiloja, kuntosalia ja tietysti oman hytin vapaille lähdettäessä. Laivan yleisien tilojen sekä henkilökunnan tilojen pintoja desinfioidaan säännöllisesti, ja tämä kuuluu siis myös päivittäisiin työtehtäviin.

Laivan siivous- ja ylläpitotehtävien lisäksi työpäiviin kuuluu postin lajitteleminen ja noutaminen Tukholman terminaalista.


Hanojen valutus

Kaipuu takaisin merelle

”Työpäivissä on tietyt päivittäiset ja viikoittaiset rutiinit, mutta muuten työtehtäviä tehdään joustavasti tilanteen ja tarpeen mukaan. Työtehtävissä ollaan erittäin joustavia, jotta kaikki ylläpitotoimenpiteet laivalla saadaan tehtyä ja laivasta pystytään pitämään mahdollisimman hyvää huolta. Joskus työpäivään kuuluu myös yllättäviä ja erilaisia työtehtäviä. Esimerkiksi tänään sain toimia laivan leipurina ja tein herkulliset iltapäiväpullat koko porukallemme”, kertoo Timo.


Kaikkien näiden moninaisten työtehtävien lisäksi laivalla huolehditaan jatkuvasti myös turvallisuudesta. Erilaisia turvallisuuteen liittyviä harjoituksia järjestetään kerran viikossa, ja harjoitusten vetäjänä toimii laivan kapteeni.

Vaikka työtehtävät tälläkin hetkellä ovat monipuolisia, kaipaa miehistö kovasti jo takaisin merelle.

”Laivasta pidetään erittäin hyvää huolta edelleen. Meillä on ikävä merelle ja toivomme, että pääsisimme taas pian seilaamaan yhdessä matkustajiemme kanssa. Laivan kapteeni Tobias Magnusson haluaa myös lähettää terveisiä kaikille – vielä me risteilemme”, Timo lisää.


 


Artikkelin kuvat: Timo Mäkelä

Päivä Tukholmassa -risteilyt Helsingistä