Ojenna auttava käsi Veripalvelulle

Cover image

Verenluovutus on ollut pitkään osa Tallink Siljan vastuullisuustoimintaa

Tallink Siljan henkilökunta on käynyt vuosia yhteisillä verenluovutusreissuilla, ja haluaakin muistuttaa verenluovutuksen tärkeydestä myös poikkeustilanteessa.

Lue lisää vastuullisuudesta Tallink Siljalla

Tämän kevään koronavirusepidemia on laittanut monien ihmisten arkirutiinit uusiksi ja tuonut uudenlaisia haasteita toimintamalleihin. Myös Veripalvelu on joutunut miettimään toimintaansa vallitsevana epidemia-aikana, jotta voidaan toimia turvallisesti ja saada kuitenkin riittävä määrä verta sitä tarvitseville.

Maaliskuun 2020 puolivälissä Suomen hallitus linjasi, että koronavirusepidemiasta johtuen julkiset kokoontumiset yli kymmenen henkilön joukolla on kielletty ja että tarpeetonta oleilua yleisillä paikoilla tulee välttää. Linjaukset toivat uudenlaisia haasteita monien suomalaisten arkeen ja myös moniin tärkeisiin toimintoihin, kuten Veripalvelun toimintaan.

Veripalvelu on pyrkinyt parhaansa mukaan varmistamaan toimintakykynsä sekä verivalmisteiden ja palveluiden saatavuuden myös poikkeustilanteessa. Yksin veripalvelu ei kuitenkaan pysty takaamaan toiminnan jatkuvuutta, vaan vapaaehtoisia verenluovuttajia tarvitaan päivittäin. Joka arkipäivä luovuttajia tarvitaan yhteensä 800. Vaikka epidemia jyllää, tarvitaan verta edelleen vakavasti sairaiden ja onnettomuuksien uhrien hoitamiseksi. Siksi verenluovutus on myös epidemia-aikana tärkeää.

Veripalvelu korostaa, että verenluovuttaminen on turvallista myös epidemia-aikana, sillä toimintamallit on tarkkaan mietitty ja luovuttajiksi otetaan vain henkilöitä, jotka kokevat itsensä terveeksi ja täyttävät voimassa olevat luovutusedellytykset. Verenluovutus ei laske luovuttajan immuniteettia, mikä on myös hyvä muistaa.

Verenluovutus on ollut pitkään osa myös Tallink Siljan vastuullisuustoimintaa ja helppo tapa tehdä hyvää yhdessä. Normaalioloissa Tallink Siljan VeriRyhmä käy säännöllisesti luovuttamassa verta ja on ansainnut jo monena vuonna peräkkäin Veripalvelun myöntämän kunniakirjan aktiivisesta verenluovutuksesta. Vuonna 2019 Tallink Siljan verenluovuttajat olivat entistäkin aktiivisempia ja ansaitsivat ensimmäistä kertaa platinaisen kunniakirjan, johon vaaditaan vähintään 50 luovutuskertaa vuoden aikana. Tallink Siljan veriryhmälle luovutuksia kertyi huimat 90 kappaletta.

Tallink Siljan työntekijät jatkavat tärkeää työtä verenluovuttajina Veripalvelun ohjeiden mukaisesti. Haluamme rohkaista muitakin auttamaan, ojentamaan kätensä ja olemaan hengenpelastaja.

Lue lisää verenluovutuksesta →