Sukeltajat puhdistavat
laivojen pohjia

Cover image

Sukeltajat laivan alla

Sukeltajat puhdistavat ja harjaavat laivojen pohjia useita kertoja kesäkauden aikana. Puhtaamman rungon ansiosta polttoaineen kulutus pienenee merkittävästi, jolloin myös ilmanpäästöt vastaavasti vähenevät.

Pohjanputsaus vähentää päästöjä

Laivojen vedenalaiseen pohjaan kertyy ilmojen lämmetessä luonnostaan erilaista ruohoa ja limaa. Komentosillalla huomataan lian lisääntyminen nopeasti siitä, kun matkavauhti hidastuu. Putsauksen jälkeen iso laiva kuluttaa jopa noin 2-4 tonnia vähemmän polttoainetta vuorokaudessa, kuin samalla matkalla ennen putsausta.

Komentosillalla seurataan laivan nopeutta tietyillä säädöillä ja kun näissä tapahtuu 0,5 solmun hidastuminen, tiedetään että on syytä putsata laivan pohja. Tallinkin ja Silja Linen kaikki laivat ovat niin suuria, että säästö polttoaineen kulutuksessa on putsauksen ansiosta mittava.

Talvisin pohjan putsauksia ei tarvita, sillä jäät ja kylmä ilma pitävät huolen siitä, että laivojen pohjiin ei edes muodostu vastaavaa likaa.


 

Pohjasta putsataan limaa ja ruohoa

Sukeltajat ”imuroivat” laivan pohjaa harjalaitteella, josta kerätty aines suodatetaan laiturilla olevan puhdistuslaitteen läpi. Liat kerätään talteen ja puhdas vesi lasketaan takaisin mereen.

Yksi sukeltaja tekee töitä 1,5-2 tuntia kerrallaan, jonka jälkeen toinen sukeltaja jatkaa työtä. Sukeltajia on kerrallaan mukana kahdesta kolmeen.

Silja Serenaden ja Symphonyn kokoisessa laivassa on putsattavaa aluetta noin 1600 neliömetrin ja Baltic Princessissä ja Galaxyssä noin 1800 neliömetrin verran. Puhdistukseen kuluu sukeltajilta aikaa kaikkiaan noin kuusi tuntia.

Esimerkiksi Silja Serenaden pohjasta irtoaa putsauksen jälkeen likaa noin 2-5 kiloa. Mitä pidempi puhdistusväli on, sitä enemmän ja nopeammin likaa alkaa kertyä vanhan lian päälle. Näkinkenkiä alkaa muodostua vain sellaisten laivojen pohjiin, jotka seisovat pitkään satamassa paikallaan.

 

Monta kertaa kesässä

Suomalainen DG Diving Group on tehnyt Silja Linen laivojen pohjien puhdistuksia vuodesta 1983 lähtien. Silja Serenaden, Silja Symphonyn, Baltic Princessin ja Galaxyn pohjat putsataan noin neljä kertaa kesäkaudella, säistä riippuen tarvittaessa useamminkin.

Heinä-elokuussa lian määrä on suurimmillaan. Viimeisinä viikkoina ennen puhdistusta laivan pohjan kasvusto kasvaa huomattavasti. Pieni likakerros ikään kuin ruokkii lisäkasvua nopeassa tahdissa. Neljän viikon jälkeen levä laivan pohjassa on noin kolme senttimetriä pitkää ja seitsemän viikon jälkeen levä on kasvanut jo 20 cm pituiseksi.

Laivojen pohjamaaleina käytetään tänä päivänä vain myrkyttömiä maaleja. Ympäristölle haitallisista pohjamaaleista luovuttiin Suomessa jo 90-luvulla ja siirryttiin sukeltajien tekemään ympäristöystävälliseen puhdistustapaan.

Lue lisää www.dg.fi