Cover image

Karanteenivapaa irtiotto arjesta <3 Turku

Matkustaminen kotimaassa on edelleen sallittua. Laivamatkoihin on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta matkustajat voisivat lähteä laivalle luottavaisin mielin. Miniloma merellä Baltic Princessillä on sopiva valinta irtiottoon arjesta.

Artikkeli on julkaistu 26.11.2020.

Baltic Princessillä on rauhallista ja leppoisaa

Arkisin laiva on lastattu rahdilla, ja myös palvelut ovat supistettuja, mutta viikonloppuisin laiva lastataan ihanalla risteilytunnelmalla, hyvällä ruoalla, viihteellä ja merellisillä ostosmahdollisuuksilla.

”Olemme olleet täällä laivalla töissä koko koronapandemian ajan. Meidän kokenut miehistö pitää huolen siitä, että kaikki toimii sovittujen sääntöjen, ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Baltic Princess on kuljettanut joka päivä elintärkeää rahtia Turusta Ahvenanmaan kautta Tukholmaan ja takaisin. Haluamme huolehtia niin miehistömme kuin matkustajiemme terveysturvallisuudesta jatkuvasti”, sanoo laivan kapteeni Martin Björkell.

RISTEILY VAIN SUOMESTA LÄHTEVILLE

Baltic Princessin perjantai- ja lauantai-lähdöt on suunniteltu ainoastaan Suomesta lähteville matkustajille eli merelliselle minilomalle voi lähteä hyvillä mielin, eikä kotiin palatessa tarvitse jäädä omaehtoiseen karanteeniin.

”Arki laivalla on tällä hetkellä hyvin rauhallista ja leppoisaa. Matkustajamäärät ovat hyvin maltillisia ja laivalla on erittäin helppo pitää turvavälejä muihin matkustajiin. Laiva on täynnä erilaisia toimenpiteitä matkustajien hyvinvoinnista huolehtimiseksi. Käsidesiä on saatavilla runsaasti eri tiloissa ja kertakäyttöhanskoja voi käyttää halutessaan laivan Grande Buffet -ravintolassa. Laivalla on paljon tilaa ja omaa rauhaa”, muistuttaa Baltic Princessin intendentti Hanna Tamminen.

MATKA SUJUU PARHAITEN YHTEISTYÖSSÄ JA OHJEITA NOUDATTAEN

Laivamatkaan on kiinnitetty huomiota koko matkustusketjun alusta loppuun. Laivamatka alkaa aina satamasta tai terminaalista ja päättyy myös sinne. Yhteistyö eri viranomaisten, satamien ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa on tiivistä.

”Laivoilla on totuttu aina toimimaan tiukan prosessin ja omavalvontasuunnitelman mukaisesti. Koronatoimenpiteisiin ryhdyttiin välittömästi viruksen saavuttua Suomeen ja toimintatapoja on päivitetty pitkin matkaa, jotta jokainen voisi matkustaa luottavaisin mielin”, Hanna muistuttaa.
 

Siivousta on tehostettu

Baltic Princessillä on tehostettu siivousta ja desinfiointia. Matkustajien suositellaan pesevän ja desinfioivan käsiään useasti matkan aikana. Lisäksi jokainen voi itse huolehtia riittävän etäisyyden pitämisestä kanssamatkustajiin.

”Meille on rakennettu esimerkiksi ylimääräisiä käsienpesupisteitä niin Fast Lane- kuin Grill House- ja Tavolata -ravintolan sisääntulojen eteen. Siellä voi käydä pesemässä käsiään vaikka useaan otteeseen ruokailun aikana. Käsidesiä on tietysti myös jatkuvasti saatavilla ympäri laivaa. Myymälöissä desinfioidaan säännöllisesti ostoskärryjä ja -koreja sekä kosmetiikkatestereitä”, Hanna kertoo.

”Olen sitä mieltä, että ei tarvitse miettiä uskaltaako laivalle lähteä, tänne kannattaa tulla. Pieni loma merellä tekee aina ihmeitä. Tule jo – me täällä odotamme sinua”, Hanna vinkkaa.

#matkustavastuullisesti
#kissmyturku
#metarvitaantoisiamme

Tutustu ja varaa Baltic Princessin 23 h -risteily