Siljan talviloma­vinkit perheille

Cover image

Näin saat kaiken irti hiihtolomasta laivalla ja Tukholmassa

Teksti Tia Nikkinen, kuvitus Inga Tammivuori ja Annika Miettinen

Siljan laivoilla seilaa lomailun asiantuntijoita. 7- ja 9-vuotiaiden lasten äiti, Silja Symphonylla työskentelevä Christa Nordlund-Hiltunen kertoo, miten koko perhe pääsee talvilomaristeilyllä rentouttavaan tunnelmaan.

Artikkeli on julkaistu 16.12.2019, päivitetty 12.1.2023. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

 

1. Tee lähdöstä spesiaali

Christa Nordlund-Hiltunen on työskennellyt Siljan laivoilla jo 15 vuotta, mutta silti hän lähtee mielellään lastensa kanssa risteilylle myös vapaa-ajallaan. Tytöt ovat nyt 7- ja 9-vuotiaita. Koska he ovat käyneet koko ikänsä vähintään kerran vuodessa Tukholman-risteilyllä, perhe on oppinut, miten matkasta saa eniten irti.

”Lapset haluavat aina mennä aluksi ulkokannelle. Silloin saa hyvän fiiliksen, että nyt laiva lähtee ja ollaan lomalla. Kyllä siinä vanhemmillekin tulee tunne, että pääsee irti arjesta”, Christa kertoo.

Usein Christa tilaa jo ennakkoon hyttitervehdyksen, jotta hytissä odottaa lapsille valmiina hedelmiä ja limua. Silloin hyttiin menostakin tulee erityinen kokemus.

Vinkki: Jos talvilomalla keli on hyinen, upeassa Sea View Lounge -keulabaarissa voi ihailla lähtöä lämpimissä sisätiloissa hyvien juomien kera. Lounge sijaitsee kannella 8 Starlight-yökerhon yhteydessä.

 

Lähdön hetki on aina erityinen. Christa Nordlund-Hiltunen kehottaa käymään ainakin pikaisesti kannella myös hiihtolomalla.

 

2. Ota ilo irti noutopöydästä

Christa työskentelee Silja Symphonyn Grande Buffet’ssa hovimestarina, jonne hän suuntaa aina lastensakin kanssa menomatkalla Tukholmaan.

”Lapset tykkäävät kun saavat itse hakea ruokaa noutopöydästä. Vaikka lastenpöydästä löytyy tuttuja nakkeja ja ranskalaisia, buffetissa lapset saa aina maistamaan myös uusia makuja, kuten vaikka rapuja, mätiä ja erilaisia juustoja.”

Vuosien kokemuksella Christa osaa kertoa, että melkein kaikkiin lapsiin tekee suurimman vaikutuksen valtava jälkiruokapöytä, joka tulee vastaan heti buffetravintolaan sisään astuessa. ”Toinen, mikä saa silmät suurenemaan, on pehmiskone”, Christa nauraa.

Vinkki: 0-5-vuotiaat pikkukulinaristit ruokailevat Grande Buffet'ssa ilmaiseksi aikuisten seurassa, ja isommillekin lapsille on edullisemmat hinnat. Ruokalista on suunniteltu lasten raadin avustuksella.
 

Silja Land -leikkimaailma yllättää isolla koollaan. Leikkimaailmassa järjestetään lapsille ohjelmaa.

 

3. Lomatunnelmaa leikkimaailmasta

Christa käy lastensa kanssa aina myös Silja Land -leikkimaailmassa. Suuressa leikkitilassa voi esimerkiksi sukeltaa pallomereen, pelata Playstation-videopelejä tai kokeilla interaktiivista iWall-peliseinää.

”Lapseni tykkäävät, kun leikkimaailmassa on paljon ohjelmaa, esimerkiksi piirustuskilpailuja. He rakastavat myös suunnistusta ympäri laivaa, ja Muumidisco on heille tärkeä, kun pääsee tanssimaan.”

Christa sanoo, että perhe pääsee laivalla samanlaiseen lomatunnelmaan kuin vaikka etelän lomakohteissa.

”Ja minähän olen viimeinen ihminen, joka joskus ajatteli olevansa resort-lomailija. Mutta sitä kun on kerran kokeillut, huomaa, että se on aivan luksusta. Saa kerrankin olla laiska, kun kaikki löytyy helposti läheltä, on paljon hyvää ruokaa ja lapsille ohjelmaa.”

Vinkki: Tutustu lasten ohjelmaan ja esiintyjiin laivalla etukäteen täällä.

 

Laivalla shoppailet merihintaan jopa -25% maahinnoista. Tax Free Superstoren valikoima on Itämeren suurin.

 

4. Kruunaa ilta shoppailulla ja show'lla

Kun Christa on lasten kanssa laivalla, lapset saavat aina ostaa Tax Free Superstoresta tai Kids & Toys -lelukaupasta yhden vapaavalintaisen asian. Niiden lisäksi he saavat ostaa karkkia.

”Lapset viihtyvät kaupoilla. Yleensä he valitsevat piirustusvihkoja tai vastaavia, joilla voi leikkiä hytissä. Viimeksi he valitsivat glittertyynyt, joiden glitterin värin saa vaihdettua, kun niitä silittää. Tyynyt ovat heille nyt todella tärkeitä kotona.”

Lasten kasvaessa myös kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet, ja nykyään Christan tytöt katselevat laivalla myös vaatteita.

Illan kruunaa yökerhon show, jonka lapset haluavat aina mennä katsomaan, koska molemmat harrastavat tanssia. Illan ensimmäinen esitys Starlight-yökerhossa on jo yhdeksältä.

”Etsimme hyvät paikat ja haemme aikuisille drinkit ja lapsille mocktailit. Viimeistään silloin tulee ihana resort-tunne”, Christa sanoo.

Vinkki: Helsinki–Tukholma-laivojen Electronics-myymälä kiinnostaa isompia lapsia. Se on täynnä pienelektroniikkaa kuulokkeista älypuhelimiin ja oheistarvikkeisiin.

 

Tavolàtan ylellinen erikoisaamiainen on arjesta todellinen irtiotto, jolla selviää pitkälle päivään.

 

5. Nauti hytin tunnelmasta

”Tämä on ehdottomasti paras vinkkini”, Christa sanoo.

Se on se, että perhelomalla hytissä olosta kannattaa nauttia. Christan lapset rakastavat hengailla varsinkin yläsängyissä ja hytin ikkunalaudalla. Kun iltasatu on luettu, lapset kipuavat yläsänkyihin ja puuhailevat vaikka värityskirjojen parissa. Silloin Christa ja hänen miehensä kaatavat itselleen lasit kuohuviiniä ja jakavat Symphonyn sushiravintolasta hakemansa sushit.

”Siinä me sitten istuskelemme rauhassa sängyillä, juomme skumppaa ja pelaamme korttia. Tytöt nukahtavat itsekseen yläsängyissä. Lapsetkin rakastavat tätä traditiota niin, että he jopa muistuttavat hakemaan sushia”, Christa nauraa.

Laiva on niin myöhään Tukholmassa, että hyvien yöunien jälkeen ehtii vielä nauttia kunnon aamiaisen. Christan perheen suosikki on erikoisaamiainen Tavolàta-ravintolassa, mutta aamiaisen voi myös tilata etukäteen hyttiin Commodore-luokassa.

Vinkki: Helsinki-Tukholma-laivoilla osa Family-hyteistä on muutettu hauskoiksi Muumi-perhehyteiksi, joissa on muumitunnelmaa kaikkialla. Lue lisää

 

Silja Symphonyn Sunflower Oasis -kylpylästä löytyy esimerkiksi Itämeren suurin poreallas.

 

6. Sauno ja syö paluumatkalla

Christan perhe tapaa Tukholmassa aina sukulaisia ja kavereita. Paluumatkalla Suomeen he suuntaavat usein heti Sunflower Oasis -kylpylään.

”Lapset käyvät pulikoimassa ja me vanhemmat saunomme. Joskus saatamme korvata tämän iltapäivätorkuilla. Ja sitten onkin taas nälkä!”

Toisen päivän iltana Christan perhe syö aina jossakin laivan à la carte -ravintoloista, joissa kaikissa on saatavilla myös lasten menut.

”Usein käymme Happy Lobsterissa, josta saa erinomaista kalaa. Lapset tykkäävät tosi paljon lasten menusta ja siitä, että kerrankin saa tilata alkuruoan erikseen.”

Sen jälkeen onkin taas aika nauttia laivan ohjelmasta.

Vinkki: Silja FriendSHIP — Ystävyyden laiva on lastattu hauskanpidolla! Tuplasti hintansa arvoisilla FriendSHIP-rannekkeilla lapset saavat lomalle mm. kivaa puuhattavaa, ilmaisen sisäänpääsyn kylpyläosastolle aikuisten seurassa ja laivarahaa, jolla saa jäätelöä tai lasten makuun sopivaa juotavaa.

 

 

TOP 7 TALVILOMAKOHTEET PERHEILLE TUKHOLMASSA

Herkullinen piipahdus lakristiparatiisiin, luistelua Skansenissa vai päiväretki lasten tiedetaloon? Talvisessa Tukholmassa riittää perhelomalle upeita päiväkohteita.

 

  • Fräjilshuset Haga Ocean – Tropiikki keskellä Tukholmaa, perhosia ja haiakvaario.
    www: fjarilshuset.se
  • Skansenin luistelurata – Upeat näkymät yli Tukholman.
    www: skansen.se
  • Skansenin kiehtova Baltic Sea Science Center – mielenkiintoinen läpileikkaus Itämeren merenalaiseen luontoon ja nykytilaan.
    www: skansen.se
  • Herkutteluun Lakritsrotenin lakritsiparatiisi tai Chokladfabrikenin suklaakeidas.
    www: lakritsroten.se chokladfabriken.se
  • Scenkonstmuseet – Näyttämötaiteen museossa pääsee osaksi musiikin, teatterin ja tanssin maailmaa.
    www: scenkonstmuseet.ee
  • Teinien kanssa tennarishoppailuun Sneakerstuffin liike Åsögatanilla.
    www: sneakersnstuff.com
  • Tom Tits Experiment - lasten tiedetalo täynnä luonnontieteellisiä kokeita ja jännittäviä elämyksiä!
    www: tomtit.se
 

Tutustu ja varaa perhematka merellä →