Hope Ry -yhteistyö

 
  • Tallink Siljan yhteistyö Hope Ry:n kanssa

    Tuemme Suomessa asuvia vähävaraisia perheitä Hope ry:n kautta edistääksemme välittämistä ja yhteisöllisyyttä.

    Yhteistyö Hope ry:n kanssa sai alkunsa Tallink Siljan osallistumisesta Suomi 100 -projektiin vuonna 2017, jolloin lahjamme Suomelle oli 50 000 euron lahjoitus vapaaehtoisjärjestö Hopelle. Päätimme jatkaa yhteistyötä myös juhlavuoden jälkeen, sillä haastavassa taloudellisessa tilanteessa olevien perheiden määrä on suuri ja haasteet vaikuttavat myös lasten elämään. Haluamme olla mukana auttamassa.

     

    Vastuullisuus -sivulle

 

Lasten harrastusten tukeminen

Myös vuoden 2018 tukemme kohdennetaan vähävaraisten perheiden lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ympäri Suomea. Koemme tärkeäksi, että lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus harrastaa perheen haastavasta tilanteesta huolimatta.

Vuoden 2017 aikana lapsille hankittiin esim. suksia ja luistimia, lasten harrastuksia tuettiin partiosta koripalloon ja salibandystä jalkapalloon. Tuen avulla kymmenet lapset pääsivät aloittamaan myös kokonaan uuden harrastuksen tai jatkamaan vanhaa harrastustaan.

Perheiden risteilyt

Kutsumme tänäkin vuonna Hope ry:n jokaiselta 20 toiminta-alueelta perheen vieraaksemme risteilemään. Useille jo risteilyllä käyneille perheille laivamatka on ollut ensimmäinen kerta, kun koko perhe on ollut yhteisellä lomamatkalla.

”Päivä Tukholmassa meni hujauksessa ja sääkin oli mitä mahtavin. Eikä unohdeta ruokaa, joka oli todella herkullista ja sitä riitti. Aivan uskomaton matka, vielä kerran iso kiitos tästä mahtavasta kokemuksesta, jonka tulemme muistamaan ikuisesti.” Perhe Mikkelistä

”Matka oli meille erikoislaatuinen, koska emme ole olleet koskaan olleet yhdessä matkalla. Puolet lapsista ei ole ollut ennen junassa, saatikka sitten laivalla. Suuri kiitos Hopelle ja Silja Linelle, jotka mahdollistitte perheellemme suurenmoisen loman! Mieleemme jäi lasten huudahdukset; elämän paras päivä!” Perhe Kokkolasta

Henkilökunnan osallistuminen

Myös Tallink Siljan henkilökunta on osallistunut Hope ry:n auttamiseen lahjoittamalla vaatteita sekä antamalla aikaansa vastuullisuuspäivissä, jotka on toteutettu työajalla. Näiden päivien aikana olemme apuna lajittelemassa lahjoituksina tulleita vaatteita lajittelukeskuksissa.

Henkilökuntamme keräsi jouluna 2017 ja 2018 myös ison määrän lahjoja, jotka jaettiin Hope ry:n asiakasperheiden lapsille.