Tallink Silja tukee Bocuse d'Or -kokki Eero Vottosta

Tallink Silja on jälleen mukana tukemassa suomalaisen ruokakulttuurin maailmanvalloitusta. Yhtiö tukee Eero Vottosta Bocuse d’Or-kilpailun harjoitteluaikana. Yhteistyön myötä Vottonen tekee myöhemmin tänä vuonna erikoismenun Silja Linen Bon Vivant- ja Tallinkin Gourmet -ravintoloihin.

Eero Vottonen on 32-vuotias kokki, jonka ansioluettelossa on useita kotimaisia huippuravintoloita. Syksystä 2015 lähtien Vottonen työskentelee päätoimisesti ravintolakoulu Perhossa sijaitsevassa Bocuse d’Or-harjoituskeittiössä. Vottosella on vahva Bocuse d’Or-kilpailukokemus edelliseltä kilpailukaudelta, jolloin hän toimi Suomen joukkueen valmentajana. Suomi osallistuu kilpailuun 13. kertaa.

Vottosen assistenttina toimii Miikka Manninen. Vottosen ja Mannisen valmentajana toimii Matti Jämsén, joka sijoittui vuonna 2015 Bocuse d’Or-finaalissa neljänneksi. Vastuullinen kilpailujärjestäjä Suomessa on Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO-säätiö.

Vottosen kauden ensimmäinen näytön paikka on Euroopan osakilpailu, joka pidetään Budapestissa toukokuussa 2016. Euroopan osakilpailusta 12 maata jatkaa matkaansa Lyoniin, jossa pidetään kokkien maailmanmestaruuskilpailu, Bocuse d’Or-finaali tammikuussa 2017.

Lue lisää:
http://www.facebook.com/bocusedorfinland 
http://www.bocusedor.fi 


Lisätietoja antaa:
Tallink Silja Oy, Viestintäjohtaja Marika Nöjd, marika.nojd@tallinksilja.com tai +358 400 207 704