Tallink-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen tulos

Tallink-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen tulokseen vaikuttivat useat operatiiviset tapahtumat. Alkuvuoden matalansesongin aikana useat konsernin laivat olivat huollettavina telakoilla, mistä johtuen matkustajia ja rahtia pystyttiin kuljettamaan tavallista vähemmän. Lisäksi matkustaja-alusten Silja Europan ja Baltic Princessin reittien vaihto vähensi tilapäisesti matkustusaikaa alkuvuonna. Baltic Princess aloitti liikennöinnin Turku-Tukholma reitillä helmikuussa 2013 ja Silja Europa Tallinna-Helsinki-reitillä tammikuussa 2013. Laivanvaihdolla saatiin aikaan kustannustehokkuutta, joka vaikuttanee positiivisesti konsernin tulokseen.

Tallink-konserni kuljetti ensimmäisellä vuosineljänneksellä 1,9 miljoonaa matkustajaa, mikä on 4,5 prosenttia vähemmän edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Kuluvan tilivuoden ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 190,6 miljoonaa euroa, ollen 1,7 prosenttia tai 3,2 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuosi aiemmin. Tehokkaammalla dynaamisella hinnoittelulla keskimääräinen lipunhinta matkustajaa kohden kasvoi 11 prosenttia, jonka myötä lipputulot kasvoivat kuudella prosentilla alhaisemmista matkustajamääristä huolimatta.

Tallink-konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liiketulos oli 16,2 miljoonaa eli 2,6 miljoonaa euroa vähemmän ja EBITDA oli 7,0 miljoonaa euroa eli 3,2 miljoonaa euroa vähemmän viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Konsernin tulosta painoivat pääasiassa laivojen telakoinnit sekä laivojen reittivaihdokset, minkä vuoksi laivat liikennöivät 3,5 prosenttia vähemmän verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan. Silja Europan ja Baltic Princessin reittivaihdoksesta aiheutui lähes miljoona euroa kertaluontoisia kuluja.

Tilintarkastamaton nettotappio ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli 17,7 miljoonaa euroa tai 0,03 euroa osaketta kohden verrattuna viime vuoden vastaavan ajankohdan 19,0 miljoonan euron nettotappioon, joka on 0,03 euroa osaketta kohden.

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä Latvia-Ruotsi-reitin positiivinen kasvu jatkui. Linjan lähes 18 prosentin kasvuun vaikuttivat 8 prosentin matkustajamäärän kasvu sekä parantunut liikevaihto yksittäistä matkustajaa kohden.
Tallink-konsernin uuden internet-varausjärjestelmän käyttöönotto aloitettiin ensimmäisen vuosineljänneksen aikana. Suomen ja Viron internetsivustoille ensimmäisenä lanseerattu varausjärjestelmä on toiminnallisuudeltaan helpompi, nopeampi ja asiakkaille miellyttävämpi käyttää.

Ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa Tallink-konsernin likviditeetti ja käteisvarat olivat 83,4 miljoona euroa ja käyttämättömät luotot 7,3 miljoonaa euroa. Likviditeetti, käteisvarat ja käyttämättömät luotot olivat yhteensä 90,7 miljoonaa euroa ensimmäisen vuosineljänneksen lopussa taaten vakaan perustan kestävälle toiminnalle.

Tallink-konserni on yksi Itämeren alueen suurimmista matkustaja- ja rahtiliikennevarustamoista. Tallink-konserni liikennöi Tallink -brändin ja Silja Line -brändin alla kuudella reitillä. Yritys työllistää noin 6 800 henkilöä Suomessa, Virossa, Ruotsissa, Latviassa, Venäjällä ja Saksassa ja kuljettaa vuosittain yli 9 miljoonaa matkustajaa.

Lisätietoja antaa:
Tallink Silja Oy, varatoimitusjohtaja Pasi Näkki, +358 40 773 1348, pasi.nakki@tallinksilja.com