Kysymyksiä ja vastauksia

Club One pähkinänkuoressa

Mihin Club One -kanta-asiakasjärjestelmä perustuu?
Toukokuussa 2007 perustetun Club One kanta-asiakasjärjestelmän avulla haluamme palkita aktiivisesti Tallinkin ja Silja Linen palveluja käyttävät asiakkaamme. Club One on talouskohtainen kanta-asiakasohjelma, eli koko perhe kerryttää samaa talouskohtaista pistetiliä.
Mitä talouskohtaisuus tarkoittaa?
Talouskohtaisuudella tarkoitetaan samassa taloudessa/ruokakunnassa ja samassa osoitteessa asuvia puolisoa ja lapsia. Samassa taloudessa asuvat henkilöt saavat käyttöönsä saman kanta-asiakasnumeron ja kerryttävät yhteistä pistetiliä. Kanta-asiakasnumeroon voidaan avata pääkortin lisäksi useita rinnakkaiskortteja.
Club One -korttien voimassaoloajoista
Club One -asiakkuuden tasoa seurataan tason voimassaoloajan loppuun asti ja uusi Club One -kortti lähtee tilaukseen vasta tason päivittymisen jälkeen. Siksi korttiin painettu voimassaoloaika ehtii loppua ennen uuden kortin saapumista. Magneettinauhalla oleva ylimääräinen voimassaoloaikakuukausi toimii kuitenkin ja kortti on käyttökelpoinen. Club One -kortin etupuolella on kerrottu sekä tason (level validity) että kortin (card validity) voimassaoloaika. Mikäli uusi kortti ei jostain syystä ehdi perille ennen ylimääräisen voimassaolokuukauden päättymistä, voit pyytää Tallink Siljan lähtöselvityksistä asiakasnumerollasi väliaikaisen kortin matkaan lähtiessä. Aktiiviset Bronze-tason kortit ovat voimassa toistaiseksi ja siksi Bronze-tason korttien etupuolella ei ole merkitty voimassaoloaikaa.

 

USEIN KYSYTTYJÄ KYSYMYKSIÄ AIHEALUEITTAIN
Klikkaa aihealuetta ja löydät siihen liittyvät kysymykset vastauksineen. Kysymystä klikkaamalla saat vastauksen esiin.

Bonuspisteet ja tasopisteet →
Pisteiden kertyminen →
Pisteiden käyttäminen ja bonusmatkat →
Asiakkuuden tasot →
Club One -kortti ja -asiakasnumero →
Club One -verkkopalvelu →

Club One -uutiskirje ja -lehti →
Club One -edut merillä ja perillä →
Muut asiat →

 

Bonuspisteet ja tasopisteet

Mistä tiedän, paljonko minulla on käytössäni bonuspisteitä matkavarauksiin? Entä Club One -tasoon vaikuttavia pisteitä?
Voit tarkistaa matkoihin käytettävissä olevan bonuspistesaldon ja tasoon vaikuttavat pisteet Club One -verkkopalvelusta. Kirjaudu verkkopalveluun osoitteessa www.clubone.fi syöttämällä käyttäjätunnuksesi ja salasanasi kirjautumisruutuun. Kirjauduttuasi näet verkkopalvelussa bonus- ja tasopistetilanteesi. Klikkaamalla "Yhteystiedot" pääset muuttamaan yhteystietojasi (vain pääkortinhaltijalla oikeus muuttaa osoitetietoja) ja tilaamaan uutiskirjeen.

 

Pisteiden kertyminen

Varaan usein matkani Internet-varauspalvelun kautta. Miten saan pisteet sitä kautta tekemistäni varauksista?
Kirjoita aluksi Club One -korttisi numero sekä etu- ja sukunimesi täsmälleen siten kuin ne lukevat kortissasi. Lisää hytti ja valitse, käytätkö matkaan bonuspisteitäsi. Jos sinulla on tuotetunnus/ID-numero, syötä se kohtaan "Minulla on alennuskoodi". Valittuasi "Osta matka", täytä muiden matkustajien tiedot. Muistathan, että Club One -kortin numero tulee ilmoittaa jokaisen kanta-asiakastilille rekisteröidyn matkustajan kohdalle erikseen matkustajan nimen jälkeen olevasta plus-merkistä klikkaamalla.

 

Miksi en saanut pisteitä koko perheen matkasta, vaikka asumme samassa taloudessa?
Club One on talouskohtainen kanta-asiakasohjelma. Talouskohtaisuudella tarkoitetaan samassa osoitteessa asuvaa puolisoa ja lapsia. Bonuspisteet kirjautuvat ainoastaan Club One -tilille rekisteröityjen perheenjäsenten matkaosuuksista. Perheenjäsenet voit rekisteröidä kirjautumalla Club One -verkkopalveluun, rinnakkaisjäsenten liittämislomakkeella (tulostettava lomake) tai matkamyymälöissämme. Kun varaat matkan Internet-varauspalvelusta, muista täydentää kanta-asiakasnumero kaikkien tilillesi rekisteröityjen perheenjäsenten kohdalle klikkaamalla nimen perässä olevaa plus-merkkiä.

 

Kävin laivalla, tein ostoksia ja käytin Club One -korttiani. Milloin ostoksista kertyneet pisteet näkyvät Club One -verkkopalvelussa?
Laivaostosten pisteet kirjautuvat Club One -tilille viimeistään viikon kuluessa matkan jälkeen.

 

Tein laivalla ostoksia ja unohdin näyttää Club One -korttini. Onko ostoksista mahdollista saada pisteet jälkikäteen?
Kuten Club One -ehdoissakin todetaan, matkoja ja ostoksia ei kirjata Club One -tilille jälkikäteen. Club One -kortti on esitettävä laivalla aina ostoksia tehdessä ja laivan ravintoloissa heti tilausta tehdessä. Mikäli kortti on unohtunut kotiin, voit pyytää lähtöselvityksestä väliaikaisen kortin mukaan. Muista pitää Club One -korttisi aina mukana matkalla ja näyttää se ostostesi yhteydessä!

 

Paikkakuntamme oma matkatoimisto järjestää risteilymatkoja, joissa on bussikuljetus kotikaupungista satamaan ja takaisin. Saammeko noista matkoista pisteet?
Matkatoimistojen järjestämistä risteilymatkoista pisteet kertyvät erillisen matkanjärjestäjätaulukon mukaisesti. Muistathan ilmoittaa Club One -numerosi matkatoimistolle varausta tehdessäsi, jotta matkasi kerryttää bonuspisteitä. Katso matkanjärjestäjätaulukko täältä →

 

Matkustan usein työnantajani maksamia työmatkoja Tallink Shuttle -aluksilla ja olen Club One -asiakas. Saanko työmatkoistani Club One -bonuspisteitä?
Mikäli työnantajallasi on käytössä Tallink Siljan Yrityssopimusasiakasnumero, matkoista ei kerry Club One -pisteitä. Laivaostoista pisteet tietenkin kertyvät normaalisti.

 

Varasin juuri hotellimatkan Tallinnaan ja maksoin sen, mutta matka on vasta kuukauden kuluttua. Milloin saan matkasta bonuspisteet tililleni? Saanko myös hotelliyöpymisestä bonuspisteitä?
Bonuspisteet kirjautuvat Club One -tilillesi viimeistään viikon kuluessa matkan jälkeen. Bonuspisteet kertyvät niistä Tallink Hotels -hotellien yöpymisistä, jotka on varattu Tallink Siljan matkavarauksen yhteydessä, Tallink Hotels -varauskeskuksesta, Tallink Hotels -internetsivujen kautta tai suoraan hotellista.

 

Olin puolisoni kanssa risteilyllä. Tein myymälöissä ostoksia, mutta taloutemme ainoa Club One -kortti oli puolisollani eikä hän ollut mukana ostoksia tehdessäni. Saanko ostoksista bonuspisteet?
Samassa osoitteessa asuva puoliso ja lapset kannattaa rekisteröidä kanta-asiakasnumerolle jo liittymisen yhteydessä. Myöhemmin rinnakkaisjäsenten liittäminen asiakasnumerolle onnistuu kuluttajansuojalain vaatimalla rinnakkaisjäsenen liittämislomakkeella. Kaikki talouden jäseniksi rekisteröidyt täysi-ikäiset henkilöt saavat oman rinnakkaiskortin. Myös alaikäisiä perheenjäseniä pääkortinhaltija voi lisätä asiakasnumerolle Club One -asiakaspalvelussa. Ostoksista ei saa bonuspisteitä jälkikäteen, Club One -kortti kannattaa siis pitää aina matkalla mukana.

 

Olen lähdössä ryhmämatkalle. Saanko matkastani pisteitä?
Ryhmämatkoista, joista myönnetään ryhmäalennus, pisteet kertyvät reittikohtaisesti erillisen matkanjärjestäjätaulukon mukaisesti. Katso matkanjärjestäjätaulukko täältä. Matkat, joissa on käytetty Tallink Siljan yritysnumeroa, eivät kerrytä pisteitä.

 

Olimme kaveriporukalla reissussa ja maksoin koko seurueen matkat. Saanko pisteet koko matkan hinnasta?
Kaveriporukalla matkustaessa pisteet tulevat vain kortinhaltijan omasta sekä mahdollisten rinnakkaisjäsenten matkaosuudesta. Mikäli seurueen muut jäsenet ovat myös kanta-asiakkaita, heidän osuutensa kerryttävät heidän omille kanta-asiakastileilleen pisteitä. Jos matkavarauksella on mukana henkilöitä, jotka eivät ole Club One -jäseniä, ei heidän matkaosuus kerrytä bonuspisteitä.

 

Pisteiden käyttäminen ja bonusmatkat

Miten voin varata bonusmatkoja kerryttämilläni bonuspisteillä?
Voit varata bonusmatkasi kätevästi Internet-varauspalvelustamme Internet-varauspalvelustamme. Ilmoita varaukseen Club One -numerosi ja nimesi siinä muodossa, kuin ne ovat Club One -kortissasi. Tämän jälkeen paina "Käytä bonuspisteitä" painiketta.
Voit myös soittaa Club One -asiakaspalveluun tai käydä matkamyymälöissämme. Katso yhteystiedot tästä →.

 

Mistä tiedän, kuinka monta bonuspistettä mihinkin matkaan menee?
Bonuspistemäärät vaihtelevat lähtöpäivän mukaan eri pistekategorioissa. Katso Club One –bonusmatkojen pistetaulukot täältä. Päiväkohtaiset pistemäärät saat puhelimitse myyntipalvelustamme sekä Internet-varauspalvelustamme Internet-varauspalvelustamme

 

Voinko muuttaa bonusmatkavaraustani?
Voit muuttaa bonusmatkavarauksesi lähtöpäivää vain kerran. Hyttiluokkaa voit bonuspisteidesi ja varaustilanteen salliessa muuttaa tarvittaessa useamman kerran. Bonusmatkavarausta muuttaessa juuri ennen lähtöä kannattaa ottaa huomioon, ettei bonusmatkoja välttämättä ole aina jäljellä suosituimmille lähdöille. Bonusmatkoilla on voimassa normaalit Tallink Siljan maksu-, muutos- ja peruutusehdot.

 

Suunnittelen jo tulevia bonusmatkoja. Kuinka aikaisin ennen lähtöä voin varata bonusmatkan?
Gold-asiakkaat pääsevät varamaan bonusmatkoja jo 8 kk (244 pv) ennen lähtöä. Silver-asiakkaat voivat varata bonusmatkoja 6 kk (183 pv) ennen lähtöä ja Bronze-asiakkaat 4 kk (122 pv) ennen lähtöä. Suite-hyttien suuren kysynnän ja vähäisen määrän vuoksi ne ovat varattavissa bonuspisteillä aikaisintaan 2 viikkoa ennen lähtöä, mikäli niitä on hyvin vapaana ja laivalla on hyvin tilaa. Muistathan, että jokaisessa sinun bonuspisteilläsi varatussa hytissä tulee olla vähintään yksi kanta-asiakastaloutesi jäsen.

 

Asiakkuuden tasot

Liityin juuri Club One -kanta-asiakkaaksi ja sain Bronze-tason korttini hiljattain. Tulevia perhejuhlia varten tein Pre-Order-tilauksen kanta-asiakasnumerollani ja lisäksi ostan samalta laivamatkalta muita tarjottavia. Uskon, että Gold-tasoon vaadittavat bonuspisteet kertyvät kerralla. Pääsenkö Bronze-tasolta suoraan Gold-tasolle?
Bronze-tasolta noustaan ensin Silver-tasolle ja vasta Silver-tasolta voit nousta Gold-tasolle, joten saat pian postissa kotiisi Club One Silver-kortin. Sinun kannattaa myös huomioida, että tasoseurantaan käytettävä pistesaldo nollataan aina tason päivittymisen yhteydessä, joten tasopisteiden kerääminen Gold-tasoa varten alkaa Silver-tasolle noustuasi nollasta.

 

Putosin Gold-tasolta Silvertasolle, vaikka olin matkalla juuri ennen tason vaihtumista ja tein riittävän määrän ostoksia. Miksi?
Ostotiedot laivojen kassajärjestelmästä siirtyvät asiakkuudenhallintajärjestelmään viiveellä, joka on yhdestä vuorokaudesta jopa yhteen viikkoon. Tasoon vaikuttavat pisteet kertyvät ostotietojen kirjautumispäivänä, eivät ostosten tekopäivänä. Näin ollen on mahdollista, että Club One -taso ennättää vaihtua ostosten tekopäivän ja pisteiden kirjautumispäivän välisenä aikana. Suosittelemmekin siis aina ajoittamaan matkan viimeistään viikkoa aikaisemmaksi kuin tason vaihtuminen.

 

Mistä tiedän, kuinka paljon minun tulee vielä kerätä bonuspisteitä noustakseni Silver-tasolta Gold-tasolle?
Gold-tasolle päästäkseen tulee Silver-tason seurantajakson aikana Club One -tilille kirjautua vähintään 60 000 bonuspistettä. Näet nykyisen seurantajaksosi aikana kertyneiden pisteiden määrän Club One -verkkopalvelun pistetiliotteelta.

 

Saanko tietoa vanhenevista bonuspisteistäni sähköpostitse?
Club One -uutiskirjeessä tiedotamme kuluvan kuukauden ja seuraavan kuukauden aikana vanhenevat bonuspisteet. Voit käydä tilaamassa Club One -uutiskirjeen kirjautumalla Club One -verkkopalveluun. Kaikkien bonuspisteidesi voimassaoloajat voit tarkastaa Club One -verkkopalvelun pistetiliotteelta.

 

Olen Club One Silver -kanta-asiakas ja olemme perheeni kanssa matkustaneet viime aikoina sen verran paljon, että Gold-tason raja on ylittymässä pian. Silver-tasoani on kuitenkin vielä jäljellä monta kuukautta. Saanko Club One Gold -kortin heti, kun vaatimukset täyttyvät vai joudunko odottamaan Silver-tason loppumiseen asti saadakseni uuden Gold -korttini?
Club One -kanta-asiakasohjelmassa tasovaatimukset tarkistetaan päivittäin ja heti, kun tasovaatimukset täyttyvät, järjestelmämme nostaa tilisi Gold-tasolle ja tilaa uudet Club One -kortit sekä sinulle että mahdollisille rinnakkaisjäsenille.  Voit käyttää Silver-korttiasi Gold-kortin saapumiseen asti, bonuspisteet kirjautuvat tilillesi järjestelmässämme voimassa olevan tason mukaan.

 

Kävin tarkistamassa Club One -verkkopalvelusta bonuspistesaldoni ja minulla on tällä hetkellä 65 300 bonuspistettä. Miksi olen silti Silver-tasolla, sillä Gold-tason rajahan on 60 000 bonuspistettä? Voinko käyttää bonuspisteitä vaarantamatta ylemmälle tasolle pääsemistäni?
Bonuspisteitä käytetään kahteen eri tarkoitukseen. Toinen pistesaldosi näyttää voimassaolevat bonuspisteet, joita voit käyttää bonusmatkojen varaamiseen. Toinen taas näyttää nykyisen tasosi voimassaoloaikana keräämäsi bonuspisteet, joiden perusteella määritellään Club One -asiakkuutesi seuraava taso. Molemmat pistemäärät löydät Club One -verkkopalvelun pistetiliotteesta. Voit huoletta käyttää bonuspisteitäsi matkojen varaamiseen, se ei vaikuta tasoseurantaan.

 

Club One -kortti ja -asiakasnumero

Olen lähdössä lähipäivinä matkalle enkä löydä Club One -korttiani mistään. Voinko saada väliaikaisen kortin matkalle käyttööni?
Voit pyytää lähtöselvityksessä asiakasnumeroasi vastaan itsellesi väliaikaisen Club One -kortin, jota voit käyttää matkallasi kuten tavallistakin Club One -korttiasi. Uuden kortin kadonneen tilalle voit veloituksetta tilata asiakaspalvelustamme.

 

Sukunimeni on muuttunut. Miten saan vaihdettua nimeni Club One -rekisteriin ja tilattua Club One -kortin uudella nimelläni?
Saat uuden kortin ottamalla yhteyttä Club One -asiakaspalveluun joko Club One -asiakaspalvelulomakkeen kautta, soittamalla puh. 0600 152 68 (1,75 €/vastattu puhelu + pvm/mpm) tai käymällä matkamyymälässämme (Erottajankatu 19, Helsinki, Kuninkaankatu 30, Tampere ja Aurakatu 5, Turku). Uuden kortin tilaaminen on maksutonta. Club One -verkkopalvelussa ei tietoturvasyistä pysty muuttamaan nimeään.

 

Club One -korttini on vanhentunut eikä uusi kortti ole vielä tullut perille. Tuleeko uusi kortti automaattisesti ja miten saan laivaostoksista pisteet?
Järjestelmämme seuraa tasotietoja aina kulloisenkin tason loppuun saakka ja tilaa vasta edellisen tason voimassaoloajan päätyttyä automaattisesti uuden kortin. Kaikissa korteissa on magneettiraidalla ylimääräinen voimassaolokuukausi, joten korttisi toimii laivalla normaalisti kuukauden varsinaisen voimassaoloajan loppumisen jälkeen. Gold- ja Silver-kortin etupuolelle on merkitty sekä tason (Level valid until) että kortin (Card valid until) voimassaoloaika.

 

Club One -korttini meni vanhaksi ja sain uuden kortin postitse automaattisesti. Huomasin, että Club One -korttini etupuolella on kaksi voimassaoloaikaa. Mitä ne tarkoittavat?
Club One Gold- ja Silver -korttien etupuolelle on painettu Club One -asiakasnumerosi ja nimesi alapuolelle sekä itse kortin että Club One -tasosi voimassaoloaika. Level valid until -merkintä tarkoittaa tasosi voimassaoloaikaa ja tuohon päivään asti sinulla on aikaa kerryttää tasoseurantaan tarvittavia bonuspisteitä. Club One -korttisi on uuden kortin postittamisen takia voimassa kuukauden pitempään kuin tasosi ja se kerrotaan Card valid until -merkinnällä.

 

Lomamatka on varattuna ja lähtöpäivä lähestyy. Huomasin juuri, että olen kadottanut Club One -korttini. Mistä saan uuden?
Saat uuden Club One -kortin kadonneen tilalle veloituksetta ottamalla yhteyttä Club One -asiakaspalvelulomakkeen kautta. Uusi Club One -kortti saapuu sinulle postitse kotiin noin 4 viikon kuluessa tilauksesta. Mikäli olet lähdössä matkalle ennen uuden kortin saapumista, voit pyytää lähtöselvityksestä väliaikaisen kortin, jolla saat laivaostoistasi bonuspisteet talteen.

 

Liityin juuri Club One -kanta-asiakkaaksi. Miten saan tietoon Club One -asiakasnumeroni, jotta voin tehdä varauksia ja rekisteröityä Club One -verkkopalveluun?
Kun täytät hakemuksesi internet-sivuillamme saat liittymislomakkeessa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen automaattisesti tiedotteen, jossa on asiakasnumerosi. Mikäli olet luonut liittyessäsi käyttäjätunnuksen ja salasanan, lähetetään ne sinulle erillisenä sähköpostiviestinä.

 

Perheessämme on viisi jäsentä ja kaikki on rekisteröity Club One -asiakasnumerollemme. Miksi alle 18-vuotiaat lapsemme eivät ole saaneet kortteja?
Club One -kortin saavat vain täysi-ikäiset kanta-asiakastalouden jäsenet. Kun lapset täyttävät 18, he saavat omat kortit ja mikäli kortit eivät tule automaattisesti, heille kannattaa pyytää asiakaspalvelustamme omat kortit.

 

Club One -verkkopalvelu

Voinko itse tarkistaa Club One -bonuspistesaldoni jostain?
Club One -bonuspistesaldon voit tarkistaa Club One -verkkopalvelusta osoitteessa www.clubone.fi Omilla tunnuksillasi verkkopalveluun kirjauduttuasi, näet nykyisen pistesaldosi ja omista tiedoistasi löytyy myös pistetiliote, josta näet seuraavaksi vanhenevat pisteet. Bonuspistesaldo ilmoitetaan myös Club One -uutiskirjeessä. Club One -lehden takakannessa on myös lehden osoitepoiminnan aikainen pistesaldo.

 

Liityin juuri Club One –kanta-asiakkaaksi ja korttini saapui kotiin. Miten saan käyttäjätunnuksen ja salasanan Club One –verkkopalveluun?
Voit rekisteröityä Club One –verkkopalveluun osoitteessa www.clubone.fi. Ensimmäisellä kerralla sinun täytyy rekisteröityä käyttäjäksi ja luoda käyttäjätunnus (esim. asiakasnumerosi) ja salasana. Seuraavilla kerroilla pääset kirjautumaan luomillasi tunnuksilla suoraan Club One –verkkopalveluun eikä sinun tarvitse enää rekisteröityä uudelleen. Talouden rinnakkaisjäsenet voivat myös luoda itselleen tunnukset Club One –verkkopalveluun, kunhan sekä käyttäjätunnus että salasana ovat erilaiset kuin muilla saman talouden verkkopalveluun rekisteröityneillä jäsenillä.

 

Club One -uutiskirje ja -lehti

Miten voin tilata Club One -uutiskirjeen?
Saadaksesi Club One –uutiskirjeen tarjouksineen, sinun tulee mennä Club One –verkkopalveluun päivittämään tietoihisi sähköpostiosoitteesi kohtaan "Päivitä yhteystietosi ja lisää jäseniä" sekä laittaa Kyllä-ruksi kohtaan "Haluan Club One -matkatarjouksia ja -uutisia sähköpostitse". Kun olet päivittänyt molemmat kohdat, saat jatkossa Club One –tarjouksia ja -tietoa suoraan sähköpostiisi.

 

Haluaisin lukea Club One –lehden netistä enkä haluaisi paperista lehteä kotiini. Onko se mahdollista?
Club One –lehti löytyy sähköisessä muodossa Club One –verkkosivuilta. Uusin lehti päivitetään verkkosivuille sekä suomen- että ruotsinkielisenä aina lehden ilmestyttyä. Voit ilmoittaa Club One -asiakaspalveluun, mikäli et halua lehteä kotiin kannettuna. Mikäli jossain vaiheessa haluat lukea lehden paperisena, Club One -asiakaspalvelun kautta onnistuu myös lehden postituskiellon poistaminen.

 

Club One -edut merillä ja perillä

Saanko Club One -kortilla etuja muuallakin kuin laivoilla ja Tallink-hotelleissa?
Club Onella on lukuisia yhteistyökumppaneita Suomessa, Virossa, Ruotsissa ja Latviassa. Lista etuliikkeistä lisätietoineen löytyy Club One -verkkosivuilta. Ostokset, yöpymiset jne. Club One -etuliikkeissä eivät kerrytä bonuspistesaldoa. Club One -lehden loppuosassa esitellään aina uusia etuliikkeitä. Katso uusimmat ja käytä edut hyödyksesi!

 

Suunnittelemme perheen kanssa kesälomamatkoja sekä Ruotsiin että Viroon. Matkat varaamme tietenkin Club One -hinnoilla ja perheen aikuiset käyttävät korttejaan laivaostoista bonuspisteitä keräten. Mietimme, onko Club One -kortista hyötyä myös kohdemaissa?
Club One -kortti kannattaa pitää mukana myös kohdemaissa. Tukholmassa esim. useat lapsiperheiden suosikkikohteet, kuten Skansen, Junibacken, Globenin SkyView ja Vasa-museo, antavat Club One -kortilla alennusta pääsylipuista. Tallinnassa saat alennusta esim. Tallink Spa & Conference -hotellin Aqua Spa -kylpylämaailman pääsylipuista sekä NUKU-teatterin ja -museon lipuista. Suomessakin Club One -kortilla saat monenlaisia etuja, katso ajankohtaiset edut Club One -lehden loppuosasta sekä tietenkin osoitteesta www.clubone.fi.

 

Olen pian lähdössä risteilylle ja haluaisin suunnitella ostoksiani etukäteen. Ovatko Club One -tuoteluettelossa kaikki laivojen Club One -tarjoukset?
Kotiin jaettavassa Club One -tuoteluettelossa on vain esimerkkejä laivoilla olevista Club One -tarjouksista. Lisää ajankohtaisia Club One- ja Extra-tarjouksia löydät internet-sivuiltamme.

 

Muut asiat

Mistä saan tietoa bonuspisteistäni ja miten voin päivittää yhteystietojani?
Voit tarkastaa bonuspistetilanteesi ja päivittää yhteystietosi kirjautumalla Club One -verkkopalveluun. Voit aina myös soittaa asiakaspalveluumme 0600 152 68 (1,75 €/vastattu puhelu + aina mpm/pvm) ja tiedustella bonuspistetilannettasi sekä tarkistaa yhteystietosi. Club One -asiat hoituvat myös matkamyymälöissämme Helsingissä (Erottajankatu 19), Tampereella (Kuninkaankatu 30), Turussa (Aurakatu 5) ja Maarianhaminassa (Västra hamnen). Matkamyymälämme palvelevat ma-pe klo 9.30–17.00.

 

Olen lähdössä Tallinnaan, mutta minulla ei ole passia. Riittääkö suomalainen ajokortti henkilöllisyystodistukseksi matkalla?
Viroon ja muualle Schengen-alueelle matkustettaessa tulee olla mukana voimassaoleva passi tai uudenmallinen henkilökortti. Ajokortista ei käy ilmi ajokortinhaltijan kansalaisuus, joten se ei ole virallinen henkilötodistus. Pohjoismaiden kansalaiset voivat edelleen liikkua Pohjoismaiden (Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Islanti) välisessä suorassa liikenteessä ilman matkustusasiakirjaa, mutta heidänkin on pyydettäessä pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä.

 

Pitääkö matkalla olla aina mukana passi tai muu henkilötodistus?
Matkustajalla tulee aina olla matkalla mukana virallinen matkustusasiakirja, jolla hän voi tarvittaessa todistaa henkilöllisyytensä. Laivayhtiö ja satamat noudattavat ISPS-säännöstöä (International Ship and Port Facility Security Code), joka velvoittaa laivayhtiötä ja satamaviranomaisia tekemään matkustusasiakirjojen satunnaistarkistuksia. Jos matkustajalla ei ole henkilötodistusta tai hän kieltäytyy esittämästä sitä pyydettäessä, häneltä voidaan evätä pääsy laivaan. Rajaviranomaiset voivat matkustusasiankirjan puutteen vuoksi käännyttää matkustajan takaisin tai hänet voidaan tuomita sakkorangaistukseen.

 

Suunnittelemme perheeni kanssa kesälomamatkaa Baltiaan ja lähdemme matkaan omalla autolla. Mitä kaikkea meidän tulisi ottaa huomioon ennen matkaa?
Omalla autolla Baltiassa liikkuessa Green Card (todistus suomalaisesta liikennevakuutuksesta) kannattaa pyytää omasta vakuutusyhtiöstä mukaan, pakollinen se ei kuitenkaan ole. Tarkemmat tiedot vakuutusten kattavuudesta kannattaa myös tarkistaa vakuutusyhtiöstä ennen matkaan lähtöä.
Ajoneuvossa tulee olla kansalaisuustarra tai kansalaisuustunnuksella varustettu rekisterikilpi. Lisäksi autossa tulee olla ensiapulaukku ja jauhesammutin. Jos ajoneuvon omistaja ei ole mukana matkalla, kuljettajalla täytyy olla valtakirja ajoneuvon käytöstä matkan ajalle.


Lue lisää henkilöllisyyden todistamisesta, passi- ja viisumimääräyksistä sekä autolla matkustamisesta »

Olen ollut Club One -kanta-asiakas jo monta vuotta ja teen paljon ostoksia laivalla. Tulin juuri risteilyltä ja huomasin, että ostamani hajuvesipullon sumutin on tukossa eikä sieltä tule mitään. Mitä voin tehdä?
Uskallamme antaa takuun myynnissä olevien tuotteiden laadusta ja aitoudesta. Siitä huolimatta sekaan eksyy joskus viallisia tuotteita, kuten ostamasi hajuvesi. Tuotteen vaihtamiseksi vastaavaan uuteen tuotteeseen, ota yhteyttä puhelimitse Tax Free Garanti -numeroon 09 180 4666 tai sähköpostitse osoitteeseen garanti@tallinksilja.com. Saat Tax Free Garantistamme tarkemmat ohjeet tuotteen palauttamiseen.
Laivamatkan aikana samalta matkalta ostettuja tuotteitamme koskee vaihto- ja palautusoikeus, kunhan tuote on virheetön ja käyttämätön/avaamaton. Kaikissa tapauksissa on pystyttävä todistamaan, että tuote on ostettu Tallink Siljalta ja sitä on säilytetty asianmukaisesti.

 

Matkustan paljon enkä aina varaa matkaa etukäteen Suomesta. Miksi en Virossa ja Ruotsissa käydessäni voi ostaa matkaa samalla hinnalla kuin Suomesta?
Eri maissa on erilaisia tarjouksia ja etuhintoja, jotka vaihtelevat maittain. Siitä syystä Suomesta ostettaessa tietty tuote voi olla erihintainen kuin vaikkapa Ruotsista ostettuna. Asiakkaan osoite Club One -kanta-asiakasrekisterissä määrittää minkä maan kanta-asiakashintoihin asiakas on oikeutettu.