Silja Symphonyn huutokauppa tuotti lähes 9000 euroa

Järjestimme yleisön pyynnöstä Pala Siljaa -huutokaupan Huuto.netissä Silja Symphonyn esineistä, jotka tarvitsivat uutta kotia. Hyväntekeväisyyteen kertyi rahaa yhteensä 8756,81 euroa. Tuotot lahjoitamme lyhentämättömänä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle.

Huutokaupan hittituotteeksi nousi Bellamare-kauneushoitolan naispatsas, joka huudettiin lopulta 501 eurolla. Myös nostalgiset kukkakupuiset lamput olivat kalleimpien esineiden joukossa ja niistä maksettiinkin 351 ja 401 euroa. Molemmat leijonapatsaat sekä useat taulut nousivat myös haluttujen tuotteiden joukkoon.

Eniten eri huutajia keräsi kuitenkin Silja Landista pelastettu kenkähylly, jota tavoitteli kaikkiaan 22 eri henkilöä. Hylly myytiin lopulta hieman yli sadalla eurolla. Myös Silja Landissa olleen lastenlaivan puinen ruori keräsi paljon huutajia kuten myös PlayStation-loungen kyltti.

- Näin puisen ruorin ihan sattumalta noin puolituntia ennen huutokaupan sulkeutumista. Ensin ajattelin, että onpa joku jo huutanut paljon leikkipaikan ruorista, mutta onneksi luin ilmoituksen tarkemmin. Kun minulle selvisi, että rahat menevät lastensairaalle, aloin itsekin huutamaan. Meillä on mukavia muistoja laivalta ja erityisesti leikkihuoneessa on vietetty aikaa. Risteilyt ovat olleet lastemme suosikkimatkoja!  Meillä ruori pääsee 4-vuotiaan pikkukipparimme seinälle, kertoo huudon voittanut Susanna Helsingistä.

Kiitämme kaikkia huutokauppaan osallistuneita ja onnittelemme huudon voittaneita henkilöitä. Teidän ansiosta Uuden lastensairaala 2017 -hankkeen potti kasvaa taas. Kiitos!

Lisätietoja antaa
Viestintäjohtaja Marika Nöjd, (09) 180 4308, marika.nojd@tallinksilja.com

Lue lisää Silja Symphonyn uudistuksesta: www.silja.fi/uutta